Uskomuksia
30 lokakuu / tiistai

Lokakuun lopun ja marraskuun alun välinen aika on aina ollut juhla-aika niin kirkollisessa kuin maallisessakin mielessä. Marttyyrien muistopäivä 1.11. näkyi kansanperinteessä vainajien vertailuna ja joinakin työkieltoina. Uskottiin pyhien miesten, autuaiden marttyyrien, vaeltavan ympäriinsä pyhäinpäivän aattona. Heille lämmitettiin sauna ja valmistettiin parhaita ruokalajeja. Talonväki odotti sopivaa aikaa, että pyhät miehet olivat kylpeneet, ja meni sitten itse saunaan. Ruoka oli katettu pöytään ja emäntä, joka viimeisenä lähti tuvasta, kutsui pyhät miehet pöytään. Talonväen saunottua pyhät miehet lähtivät tuvasta ja talonväki saattoi nauttia ateriansa. Tällä tavalla emäntä takasi karjaonnensa koko vuodeksi.
Parempi myöhään, kuin sittenkään...Vuoden 2007 luontokuvat joista tämä: Ahvenanmeri sykähdytti.
Vuosittaisesta Nikon photo kilpailusta upea kuva
Viikon alkua
29 lokakuu / maanantai
Kuvan pitäisi esittää taiteellista näkemystä lammikosta:)
Suurempana
Normaaliaikaan
28 lokakuu / sunnuntai
Yöllä siirryttiin "normaaliaikaan" takaisin. Mitähän tekisi sillä ylimääräisellä tunnilla? Tulee mieleen leffa "Päivä murmelina"
Kyllä on taas niin masentavan näköinen, harmaan sateinen päivä ikkunan takana. 15.30 on jo hämärää, Kääk!
Ilmastonmuutoksesta....kaljat silmille ja tuoppi päähän. Turku tv:n teksti tv:ssä ollut uutinen jossa ilmastonmuutoksesta kiinnostunut, 80-luvulla syntynyt mies aiheutti tappelun kiihkeällä väitteillään 50-luvulla syntyneen miehen kanssa puolenyön aikaan Turkulaisesssa ravintolassa. Tämä ei tarkoita siis tietenkään minua:) Arka aihe näköjään keskusteltavaksi tuopin äärellä...
Tarinoita
27 lokakuu / lauantai
Jäin eilen tuijottamaan ykkösen elokuvaa, kertomusta Peter Panin luojasta, jonka tuttavuus leskiäidin ja tämän neljän pojan kanssa muuttaa kirjailijan elämän. Suuret teot, ajatukset vaativat yleensä veronsa, mitään ei saa ilmaiseksi, kaikesta täytyy maksaa hintansa, mutta toisaalta se myös tuo tullessaan jotain aivan erityistä, uuden maailman, uuden elämän. Koskaan, tai hyvin harvoin puhutaan niistä toteutumattomaista haaveista joiden eteen joku on tehnyt paljonkin, ehkä menettänyt kaiken epäonnistuen silti tavoitteissaan tai haaveissaan. Muistan erään dokumentin Atlannin alta kulkevat merikaapelin keksijästä joka meni kahdesti täydelliseen konkurssiin, mutta siitä huolimatta hänen ideansa merikaapelista toteutui.
Al Gore on nykyjan hyvä esimerkki haaveiden toteutumisesta. Kukaan ei uskonut aluksi ilmastomuutokseen, tai sen merkitykseen, kunnes Gore teki mahdottomalta tuntuneen dokumentin "Epämiellyttävä totuus"
Ehdotonta vankeutta Kuopio. Vaajakoskelainen 46-vuotias mies on tuomittu 40 päiväksi ehdottomaan vankeuteen marsun pahoinpitelystä ja naistuttavansa asunnon vahingoittamisesta. Tuomio tuli eläinsuojelurikoksesta ja vahingonteosta. HS Kotimaat 27.10
Ehdollista vankeutta Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok) on tuomittu liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta 70 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan tämä tarkoittaa 6 160 euron summaa. Lisäksi hän joutuu korvaamaan 1 200 euroa todistelu- ja ruuminavauskustannuksia. HS Kotimaa 27.10
Saunailta. pannaria mansikkahillolla, avaraa luontoa ja Tulikettua illalla. Ulkona on sateisen sumuista.
Via net
26 lokakuu / perjantai
Sain eilen illalla soiton eräältä vanhoilta tutuilta joihin tutustuin srk työpaikan aikana. Olen autellut heitä tietokoneongelmien kanssa vuosien varrella. Eilen he pyysivät auttamaan lentokoneen istumapaikka tilauksessa, olivat lähdössä Madeiralle parin viikon kuluttua. No, tottakai autoin heitä, kun tulivat vielä hakemaan kotoa toiselle puolelle kaupunkia. (hyvä niin sillä rahat taas niin vähissä etten olisi päässyt edes bussilla, ensiviikolla taas kelakorvauspäivä) Puhelinpalvelussa naisääni oli sanonut kaksi sanaa: sivu osoitteen ja siellä on ohjeet. Höh, eivät iäkkäämmät ihmiset pysty tuollaisten ohjeiden kautta tekemään varauksia, kun ne tuntuvat olevan nuorimmillekin haaste.
Onneksi oikea sivu tiedettiin, senkin hakemisissa olisi varmaan mennyt aikaa. Ensimmäinen ongelma oli löytää varaustunnus lentolipuista jotka olivat täynnä numeroita ja erilaisia koodisarjoja. Sellainen siellä oli (englanniksi), mutta eteenpäin sivuilta ei päässyt, kunnes katsoin tunnusta hieman tarkemmin ja huomasin ykköseltä vaikuttavan merkin olevankin i-kirjain. Se auttoi, ja päästiin lentokoneen istumapaikkajärjestykseen, jossa paikka piti varata, naputellen hiirtä juuri oikeassa järjestyksessä ja sen jälkeen varaaminen, ja kassan kautta verkkopankin tunnuksilla tilille ja maksamaan. Melkoinen operaatio, en yhtään ihmettele että ihmiset ovat ihmeissään tuollaisista "yksinkertaisista ja helpoista" sovellutuksista. Eikä tarvitse olla edes kovin iäkäskään kun tuo tuottaa jo vaikeuksia nuorimmillekin.
Valokuvatorstai - Portaat
25 lokakuu / torstai
Portaita on monenlaisia, arvatkaa minkä portaat nämä ovat? Näyttää avaruusalukselta,
mutta ei ole:) Tämä on kyllä melkoisen vaikeaa tietää...
Maailman rumin kaasukello. Angielle 10 pistettä ja papukaijan merkki, niin unohdin kertoa
että lisävoittona kahden viikonmatka Maleviideille, autiolle hiekkarantaiselle saarelle.
Facebook varoitus
24 lokakuu / keskiviikko
Internetin Facebook-yhteisön käyttäjiä varoitetaan identiteettivarkauksista.
Yleisradioyhtiö BBC:n kuluttajien oikeuksiin pureutuvan Watchdog-ohjelman
mukaan varkaat voivat kerättyjen tietojen avulla avata mm. pankkitilejä
tai hankkia luottokortteja. Ohjelman tekijät loivat fiktiivisen
hahmon Facebookiin ja lähettivät sitten ystävä-kutsun sadalle henkilölle.
Heistä 35 hyväksyi kutsun ja antoi luvan nähdä henkilökohtaisia tietoja.
Näiden tietojen avulla haettiin lisää tietoa muilta sivuilta ja sitten heidän
nimissään haettiin mm. luottokortteja.
Laittakaa nyt ainakin ne yksityisyysasetukset eli Privacy asetukset siten etteivät ihan kaikki pääse niitä katselemaan. Ei tarvitse edes hakkeroida kun käyttäjien tiedot epärehellisiin tarkoituksiin saa jo muutenkin tietojaan jakelevilta käyttäjiltä. Joten olkaa siellä varovaisia, ja ainahan saa Deactivate Account eli tietojen poistamisen, tosin luultavasti kaikki viestit muille yms applicationeihin osallistumiset jäävät sinne kuitenkin. Ja varoitus koskee kaikkia nettitoimintoja, myös blogeja. Facebook Skits
Nelikkö meemi
23 lokakuu / tiistai
Ursula haastoi minut mukaan, olen tehnyt tämän jo maaliskuussa 2007, katsotaan onko tullut muutoksia. Suluissa uudet kiintymykset.
Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Graafinen suunnittelija
2. Mikrotuki
3. It vastaava
4. Apu/sijais/opettaja
Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
1. Raisio
2. Tampere
3. Turku
4. -
Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Luonto ja historia dokumentit
2. Hercule Poirot (Ehdottomasti)
3. Prisma tiede sarjat (uusi)
4. Lost (menettänyt hieman makuaan)
Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Norja (usein)
2. Portugali
3. Espanja
4. Mouhijärvi
Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
1. Google
2. Uutiset
3. Turun lämpötila
4. Gmail(uusi)
Neljä lempiruokaani:
1. Perunamuussi ja jauhelihakastike
2. Makkarakeitto
3. Italian pata
4. Kala
Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisit juuri nyt:
1. Kuvaamassa auringonlaskua norjan vuonoilla
2. Nostamassa suurta veikkausvoittoa veikkauksen toimitiloissa.
3. Kauniin naisen kanssa autiolla rannalla (tai jossain muualla..:)
4. Nukkumassa, kohta!
Eipä paljon ole tullut muutoksia elämään.
Huomisen jälkeen
23 lokakuu / tiistai
Eilinen "The Day After Tomorrow" kuuluu eräisiin vaikuttavimpiin ilmastokatastrofi filmeihin. En usko, että aivan kaikki filmin tapahtumat ovat mahdollisia, mutta kukaan ei vielä tiedä mihin luonto pystyy. Golf virralla on erittäin herkkä toimintamekanisti joka perustuu suolaisen ja makean veden oikeaan suhteeseen. Makeaa vettä on lähenpänäkin kuin pohjoisnavalla. Grölannin jäätiköiden sulaminen saattaa merkitä Golf virran pysähtymistä. Sen vaikutukset eivät varmaan ole hetkellisiä, mutta muutaman kuukauden, vuoden sisällä koko pohjoiskandinavia saattaa olla lumen ja jään peitossa. Monen maan infrastruktuuri lakkaa olemasta, tulee miljoonia pakolaisia. Venäjän öljykentät lakkaavat toimimasta. Jokainen voi vain arvata mitä sen jälkeen seuraa. Toinen ennalta arvaamaton seikka on suuret hirmumyrskyt jotka saattavat lamauttaa tuhollaan koko mantereen.
The Day After Tomorrow on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 2004. Elokuvan aiheena on kasvihuoneilmiö ja sen seuraukset. Monia vuosia ilmastotieteilijät ovat varoitelleet siitä, että fossiilisten polttoaineiden polttaminen vahingoittaa ilmaston tasapainoa ja saattaa muuttaa merivirtojen kulkureittejä. Tämä johtaisi siihen, että Golfvirta pysähtyisi ja Eurooppa sekä Pohjois-Amerikka jäätyisivät.
Elokuva pohjautuu kirjaan The Coming Global Superstorm. Meteorologian asiantuntijat ovat suhtautuneet erittäin kriittisesti kirjan kuvaamaan skenaarioon. Erityisesti nopeaa kylmän stratosfääri-ilman virtausta alailmakehään kirjan kuvaamalla tavalla pidetään fysiikan lakien vastaisena. Wikipedia
Moody monday - Wild
22 lokakuu / maanantai
Wild -Spider on the net. Full view
Sunnuntaita
21 lokakuu / sunnuntai

Yöllä oli ollut pakkasta muutama aste, aamulla tihkutti vettä. Masentavan harmaata.
Räikkönen voitti uskomattomalla tavalla F1 maailmanmestaruuden!
Perjantaita
19 lokakuu / perjantai
Rantakiviä Ruissalon Saaronniemessä.
Syysloman myötä oppilailla on vapaata, ja se näkyi viimeyönä yleensä rauhallisella pihallamme. Pihapenkit oli heitetty lastenmajan katolle, pihalla oleva huvimaja lähes tuhottu, kaljatölkkejä, rikottuja pulloja, roskikset levitetty ympäriinsä, kukkaset revitty maasta, kaikki mitä on voitu tuhota, tuhottiin. Järjetöntä ilmivaltaa.
Nuoriso riehui myös muualla Turussa syysloman kunniaksi, Hirvensalossa sekä Runosmäessä poltettiin roskiksia sekä tuhottiin bussi katoksia.
Valokuvatorstai - saaste
18 lokakuu / torstai
Vahinko ettei tähän voi laittaa Facebookin kuvaa..... Kuva viime kesältä uuden Naantalintie varrelta
olevasta pyörätien viereisestä metsikkösaarekkeelta. En tiedä mikä laite mahtoi olla olla mutta pituutta
tuolla oli n.10 metriä ja painoa varmaan tuhat kiloa, eikä mitään tietä millä se olisi sinne
voitu tuoda. Oli nähty todella vaivaa saada tuollainen romu metsän kätköön piiloon. Lähinpään yritykseen
oli matkaa kilometri, pari. Samasta paikasta löytyi vielä kuorma-auton etuakselisto,
jäähdytinlaitteisto ja muuta rojua. Suurempana
Värikuvana
Paikka on uuden Naantalintien uudesta Kustavin eritasoliittymästi kilometri Turkuun pyörätietä, jossa pyörätie tekee s-mutkan. Hökötys on ollut tuolla jo jonkinaikaa, koska puut ovat kasvaneet sen ympärille metrien korkuisiksi. Olisi ihan mukava kuulla jos joku tietää jotain tuosta laitteesta, mikä se sitten onkaan.
Kartta jos joku on kiinnostunut katsomaan lähempää.
Saastakooste aamulenkillä.
Keskellä viikkoa
17 lokakuu / keskiviikko
Ihan turha reissu taas tänään koulutustilaisuuteen, jossa oli ihmisiä yllättävän paljon, peräti 72.
Olen kuunnellut Mike Oldieldin uutta levyä Music of Spheres" muutamia kertoja joka vain paranee kerta toisensa jälkeen. Loistavaa musiikkia! Pitkästä aikaa jotain musikaallisesti ilahduttavaa.
“ A completely orchestral album, with Mike appearing on acoustic guitar, it does return to some of the themes of Tubular Bells, but then heads off in a different direction. The music swoops and soars, climaxes and wanes, and takes the listener on an incredible journey. The work consists of two lengthy pieces of music, and contains tinkling pianos, haunting vocals by a choir and Hayley Westenra, and moments of sublime beauty that make this album essential listening.. Musica Universalis is the ancient theory that every celestial body, the sun, the moon and the stars has an inner music. This is a harmonic and mathematical concept derived from the movements of the planets in the solar system. The music created is inaudible to the human ear. Music of the Spheres is my interpretation of this theory. Every planet and every star: even the whole universe has music within it that no-one can hear, this is what it would sound like if it was set free. This is Music of the Spheres... Dave Messner; Mike Oldfield
10 vuotta sitten jne...
16 lokakuu / tiistai
Mari haastoi kertomaan KOLME (3) asiaa omasta elämästäsi kaikista alla mainituista ajankohdista.

Kymmenen vuotta sitten (v. 1997):
Enhän minä edes muista, hetkinen:
- Olin ollut jo kaksi vuotta mikrotukena/sijaisopettajana kaupungimme suurimmassa koulussa,
keskellä kaupunkia, joka oli ns "kermakoulu" Kaikkien herrojen lapset olivat aina siinä koulussa.
Tämä oli ensimmäinen koulutyöni ja pidin siitä kovasti. Minulla oli ensimmäisen kerran oma luokka
ja mukavat työkaverit. Kolmen lukuvuoden työt määräaikaisena loppui 1998 keväällä.

- Ostin ensimmäisen Nokialaisen kännykän (nokia1611).
- Kamera oli järjestelmäfilmikamera Nikon F401, mutta ei tullut paljokaan kuvailtua.
- Taisin aloittaa bloggaamisen haparoivin askelin.
- Isäni oli kuollut syöpään muutama vuosi sitten.
Viisi vuotta sitten (v. 2002):
- Olin ollut asuntoalueeni vieressä olevassa koulussa 1999 alkaen mikrotukena ja sijaisopettajana. Oma atk-luokka
josta pidin hyvää huolta. Vaihtanut siis koulua, kaikki työt olleet työkkärin määräaikaistöitä.
2 minuutin työmatka kesällä, 3 minuuttia talvella kun on liukasta:)
- Aloitin humanististen tieteiden opiskelut psykologialla Turun avoimessa yliopistossa, tavoittena HUK tutkinto.
- Äitini oli kuollut kaksi vuotta sitten
Kolme vuotta sitten (v. 2004):
- Opiskelin kasvatustieteen appron (3kk) sekä sosiologian appron Turun avoimessa yliopistossa)
- Pääsin ensimmäistä kertaa verkko-opintojen tutoriksi avoimessa.
- Koulutyöt loppuivat syksyllä kaupungin kiristettyä rahahanoja
- Ostin digikameran Nikon 4600 käytettynä.
- Aloitin syksyllä ilta/viikonloppu opiskelut Turun ammatti-instituutissa graafisen suunnittelijan ammattitutkinto
opinnoilla. Edessä 2000 opiskelutuntia, 1.5 vuotta, rahoitus omilla pienillä työttömyyskorvauksilla.
- Ystävystyin koulutuksessa kahteen ihanaan tyttöön.....
Vuosi sitten (v. 2006):
- Valmistuin tammikuussa graafiseksi suunnittelijaksi, 2000 opintotuntia.
Tajuttoman vaikea kaksipäiväinen loppututkinto juuri joulun alla 2005.
- Opiskelu ystävyydet loppuivat:(
- Vaihdoin digikameran Nikon 8800.
- Pyöräillyt paljon kesän aikana.
- Kiinnostuin todella ilmaston muutoksesta.
- Olen löytänyt mukavan blogi yhteisön.
- Olen vihdoinkin oppinut ymmärtään css koodausta itseopiskeltuna.
Eiliseen mennessä tänä vuonna (v. 2007):
- Ostin tammikuussa veikkausvoittorahoilla käytetyn Nikon D70, joka oli paras tekoni kuluvana vuonna!
- Muutoin ei mitään mainittavampaa, muutamia työkeikkoja siellä täällä.
- Pyöräillyt liian vähän kesän aikana.
- Ikävä masentava merkkipäivä juhannuksena.
- Ainaisessa rahapulassa, eikä helpotusta näy edessä.
Eilen (15.10.2007):
- Mahtava sumurintama aamulla, heräsin liian myöhään, harmitti kun en ehtinyt kuvailemaan. Sunnuntaina
satoi koko päivän.
- Katsoin kiinnostuneena prisman dokumentin ihmisen kehityksestä.
- Ihmettelin Facebookin maailmaa.
Tänään (16.10.2007):
- Ihmettelin edelleen facebookin maailmaa.

- Huomasin Mike Oldfieldiltä ilmestyneen uuden albumin "Music of The Spheres" Ensikuuleman jälkeen mielenkiintoinen, jopa parasta Oldfieldia pitkään aikaa. Paljon parempi kuin edellinen tuplakko.
Huomenna (17.10.2007):
- Kokous Mauno Koivisto keskuksessa 10:00 asiantuntija opiskelun tiimoilta.
- Tapaamme työnantajia, ja esittäydymme heille.
Ensi vuonna (2008):
Luoja yksin tietää...Olisin pikku hiljaa valmis vaihtamaan jo seuraavaan elämään jos se menisi
hieman paremmin:) Olen aina tehnyt jotain ja saanut itseni aina jonnekkin töihin. Nyt sekin näyttää
olevan niin vaikeata. Vilttuketjussa oleminen ei oikein innostuta. Kaikista pahinta on olla toimettomana.
Moody monday - Lucky
15 lokakuu / maanantai
Squirre has lucky lunch.
Blog Action Day
15 lokakuu / maanantai
Tämä on lähellä sydäntäni ja tärkeä asia!
Katso hyvin tehty kotimainen ilmastosivusto: Ilmasto on hot!

Al Gorelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto meni tällä kertaa täysin oikealle miehelle. Hieno juttu, miehen puheet otetaan nyt vakavasti.
Mielestäni hieman liian myöhään havahduttiin, mutta vielä ei ole liian myöhäistä, joskin nyt tulisi tehdä nopeasti hyvin voimakkaita toimenpiteitä ja kaikki nämä päätökset olisi pitänyt tehdä jo 10 vuotta sitten. Ilmastonmuutos on jo alkanut ja sitä on enää vaikeaa pysäyttää, varsinkin koska lähivuosien suurin saastuttaja Kiina haluaa oman sivunsa markkinatalouskehityksestä.
Ihmisten olisi muutettava täydellisesti elämäntapansa, lopetettava suurkuluttaminen ja mietittävä jotain muuta tärkeämpää elämänsa vastikkeeksi kuin etelänloma matkoja, laajakulmatelevisioita, kännyköitä joiden toimintoja käyttää vain murto-osan. Miksi ostaa kännykkää joissa miljoona toimintoa, joita ei tule koskaan käyttämään? Kulutus on se joka lisää ilmastonmuutosta. Meillä on vain tämä yksi planeetta. Mitä me teemme ellemme pysty enää elämään täällä?
Blogeja osallistunut Blog action day yli 15 000
Edelleen voimassa tekemäni: Ilmastonmuutos
Virtuaaliyhteisöt
14 lokakuu / sunnuntai
Tämän vuosisadan ilmiö on eittämättä olleet erilaiset virtuaaliyhteisöt, Blogit, IRC, My Space, Jaiku ja nyt viimeisempänä Facebook jolla oli helmikuussa 2007 hieman yli 17 miljoonaa käyttäjää, ja sinne lisätään kuusi miljoonaa uutta kuvaa päivittäin. Syyskuussa 2007 käyttäjiä on 40 miljoonaa. Yritys on vasta kolmen vuoden ikäinen, joten melkoinen menestystarina. Työntekijöitäkin on jo yli 300 henkeä.
Nähtävästi ainakin Facebookissa on tärkeämpää saada ystäviä, kuin pitää yhteyttä ensimmäisen kontaktin jälkeen. Onhan se mukavaa katsella kun listalla on 200 ystävää, kovin vain pinnallista ehkä ilman kontakteja?
Omien kuvien lisääminen on ainakin Facebookissa varsin helppoa. Sieltä löytyy myös paljon erilaisia ryhmiä, valokuvauksen, sekä marketplace jossa voi myydä lähes mitä tahansa. Siis varsinainen virtuaalinen sosiaalinen yhteisö.
Virtuaaliyhteisöihin tehdään kirjoituksia yhä useimmin omalla nimellä, joten siitä voisi päätellä oman identiteetin olevan tärkeä asia kontakteissa ja virtuaaliyhteisössä olemista pidetään hyvänä asiana nykyisin, jopa muodikkaana trendinä. Tämä merkitsee myös että omaan identiteetiin luotetaan ja uskalletaan tuoda se esille kaikkien näkyville.
Jossain ennusteltiin, yhteisöjen palvelupitäjien suuntaavan palveluksiaan enemmänkin tietojen yksityisyyteen kuin niiden levittämiseen. Näihin, kuten blogeisiin kirjoitellaan kaikenlaista jota esimerkiksi ei toivoisi joutuvan vaikka työnantajan silmien eteen.
Olisi mielenkiintoista kuulla sosiologialta mihin tälläinen suosio perustuu? Ihmiset haluavat yhteisöllisyyttä, ystäviä, kontakteja kaikkialta, varsinkin silloin kun heille sopii. Muistan joskus lukeneeni sosiologin kirjoista vanhempien merkityksen kadonneen 50-60 luvulta jolloin vanhemmat olivat ankkureita perheyhteisöissä. Nyt nuorista tuntuu, että vanhemmat ovat pelkkä rasite ja taakka, rajoittaen vain heidän menojaan. Tuskin tälläisissä virtuaaliyhteisöissä kokee sen enempää turvallisuutta, toisinaan saattaa jopa käydä päinvastoin.
Harrastukset yhdistävät ihmisiä ympäri maailmaa ja näistä on syntynyt omia yhteisöjä, yhteisöjen sisälle. Samanmieliset kokoontuvat tietenkin mielellään omiensa pariin, jossa voidaan vaihtaa kokemuksia, tietoja, sekä tietenkin aikaansaannoksia.
Nuorten paikkoja nämä yleensä ovat, ei sieltä juurikaan enään löydy +30 vuotiaita. Yli +40 pidetään jo outona, ja yli+50 mietitään pitäisikö soittaa poliisit paikalle...:) No, ei tietenkään koske blogeja jotka ovat kasvaneet ikärajoistaan.
Raikas aamu
13 lokakuu / lauantai
Sininen ensimmäinen kuura.
Sain tänään yllätyksekseni uuden ystävän Christellan, Ranskasta Facebookista. Meitä yhdistää intohimo valokuvaukseen. Tämä on mielestäni netin hienoimpia asioita, voi tutustua ihmiseen mistä tahansa.
Sateista, harmaata
12 lokakuu / perjantai
Aamu, öhh iltapäivälenkillä metsän kätköistä aarre:)
Suurempana
Lehtisatoa
Sinistä taivasta näkyi melkein.
Rännänsekaista sadetta, harmaata. Lämpötila Turussa +1.2 °C. Ensiviikolla luvattiin tänne länsirannikolle +8-10 asteen lämpötiloja. Pääsee taas pyöräilemään kameran kanssa:)
Käykää katsomassa Riikan kuvia, tajuttoman upeaa jälkeä! Hyvin inspiroivaa, josta huomaa, että pienikin kohde voi olla lumoava. Paranemista Riikalle!
Valokuvatorstai - Arki
11 lokakuu / torstai
Tietokone, valokuvaus (objektiivi) työkkärinsivut
Arkeni koostuu tällä hetkellä näistä kolmesta asiasta lähinnä, tietokoneesta, valokuvaamisesta sekä yrityksistä työllistyä. Varsin tylsää sanoisin. Polkupyörä ei mahtunut työpöydälle.
We want more money!
10 lokakuu / keskiviikko
Kovat ovat vaateet sairaanhoitajille, 25-26%. Farmasialiitto lähti mukaan palkkakisaan, 500euroa lisää palkkaa kuussa. Mielenkiintoista nähdä mihin tämä johtaa? Ihan helpolla sairaanhoitajat eivät luovu nyt vaateistaan ja melkoinen menoerä uudet palkat tulevat olemaan sairaanhoitopiireille.
Iltapäivällä satoi jo muutama lumihiutale. Talvi tulee.
Väistämättä tulee ajateltua Tehyn palkkaneuvotteluista lueskellessa, kuinka vaikeaa ja hankalaa onkaan luoda toimiva yhteiskunta ja vielä sen päälle hyvinvointivaltio, varsnkin kun kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Wikipedia: Gösta Esping-Andersen jakaa hyvinvointivaltion kolmeen eri malliin, sen mukaan kenelle
kuuluu ensisijainen vastuu sosiaalisten riskien hallinnoinnissa ja hyvinvoinnin tuottamisessa:
* pohjoismainen malli, jossa päävastuu on valtiolla
* keskieurooppalainen malli, jossa päävastuu on perheillä
* anglosaksinen malli, jossa päävastuu on yksilöillä
Ihan metsässä
9 lokakuu / tiistai
Otsikko kertoo kaiken tästä päivästä.
Kolmannen asteen yhteys...
Aamulenkillä
8 lokakuu / maanantai
Aamuauringon varjot
Aamukastetta.
Aamuauringon paisteessa.
Iinekselta idea, vangittu lehti
Sumua ja ruskaa
8 lokakuu / maanantai
Jos käytte Ruissalossa, menkää Ruissalon kahvilaan, (golf kentän jälkeen oikealla) jossa tajuttoman hyvää juustokinkkupiirakkaa. Jos ostatte kerran, ostatte toistekkin, varmasti
Eilen oli jo aika vilpoista pyöräillä, +8 astetta. Koko Ruissalo oli peittynyt sumuverhoon aamulla ja sitähän oli pakko lähteä pyörällä kuvailemaan. Viileydestä huolimatta Saaronniemessä oli uimareita.
Ruskaa ja sumua parhaimmillaan.
Väriloistoa.
Elämäni nainen....
Meri oli upea, synkkä ja tumma.
Ulapalla oli upea hehku, jota ei oikein saanut vangittua kameralla.
Yksinäinen purjehtija ulapalla (300mm) mitä tulee purjeen
sisältä veteen?
Otsoniaukko, sydämenkuva vai onko teräsmies tulossa...
Näitä riittää...
Kohtaamisia
7 lokakuu / sunnuntai

Eilen, hieman ennen Ruissalon kansanpuistoa, satoja hanhia oli asettunut hevosaitaukseen.
Tapasin rantabulevardilla Kekkosen...joka ei ollut kovin ystävällisellä tuulella.
Viimeisiä auringonkukkia.
Enteitä
6 lokakuu / lauantai
Muksut lauloivat eilen bussissa joululauluja, taitaa tulla aikainen joulu...
Pyöräilin päivällä ruissaloon, tarkoituksena etsiä kuvauksellisiä sieniä. Kumma juttu, ei oikein löytynyt ainuttakaan kunnollista kuvauksellistä sientä. Tosin pyörällä on hieman vaikeaa ajaessa vilkuilla samaan aikaan sivuille sekä eteenpäin. Yleensä kun niitä sieniä etsii, niitä ei löydä mistään, mutta kun niitä ei etsi, niitä tuntuu olevan jokapaikassa.
Ruissaloon vaelsi niin tummia pilviä että kuvakin alkoi vinjetoimaan valon puutteessa keskellä päivää. (Vinjetoidun valokuvan reunat ovat tummemmat kuin keskikohta. Ilmiö johtuu siitä, että reunat saavat vähemmän valoa.) Wikipedia
Parhaimmat sienet löytyvät lähimaastoista. Tämä sieni oli klemmarin kokoinen.
Back to the line
5 lokakuu / perjantai

Kyllä oli taas niin merkillinen laajakaistaongelma. En päässyt lukemaan sähköposteja tai selaamaan nettiä kahteen päivään, mutta soneran internet avustajan mukaan nettiyhteys toimi, mutta ei pystynyt kirjautumaan palvelimelle.... Selaimeen ilmestyi vain soneran ilmoitussivu laajakaistayhteyden muutoksestä ja tietojen päivittämisestä, jonka piti kestää noin tunnin. Nyt on kulunut jo kaksi päivää ilman yhteyksiä.
Turussa ei ole enää soneran palvelupistettä, ja kännykkä myymälässä Sonerapisteeltä (ex posti) annettiin ensin vain puhelinnumero ja sanottiin melkoisen tylysti, soita tonne... Pienen neuvottelun ja äänen korottamisen jälkeen sonerapisteeltä otettiin yhteyttä jonnekkin, (soneran asiantuntijoihin?), jotka tutkivat asiaa ja josta luvattiin ottaa yhteyttä. Kysyin, ottavatko yhteyttä ennen joulua? johon sain varsin närkästyneen ilmeen myyjältä.
Edit 17.45 Soneran kootut selitykset
- Asiakaspalveluun tai tekniseen tukeen ei kannata soittaa, sinne ei pääse millään läpi.
(Sonera Tekninen Asiakaspalvelu 0800 19101)
- Toisessa palvelunumerossa kaveri sanoi vian olevan modeemissa ja kysymyksessä on suurempi vika.
Jotain asetuksia olisi pitänyt muuttaa modeemista, mutta milläs muutat kun modeemiin ei pääse
sisälle kuin netin kautta. (Tekninen tuki 0200 600 600)
- Kolmannessa tietäväinen mieshenkilö sanoi vian olevan soneran palvelemissa, eikä osannut kertoa
koska tulee kuntoon. 0800 17000
- Neljänteen soneran laajakaistaongelma numeroon pääsin heti ja kaveri olikin todella osaava ja kytki laajakaistan
päälle parissa minuutissa. En tosin tiedä vieläkään missä vika. Olivat varmaan vain unohtaneet kytkeä
uuden liittymän päälle, koska vika korjaantui muutamalla näpyttelyllä soneran tuen päässä.
Viimeistä online neuvojaa lukuunottamatta, Soneralla on paljon parantamisen varaa asiakaspalvelussa
ja ystävällisyydessä. Sitä se työvoiman vähennys teettää! (Laajakaistan tekninen tuki 0200 32333)
Ajatelkaa tavallista kuluttajaa joka ei kovin paljon tunne tietotekniikan saloja. Ovat varmaan aivan paniikissa tälläisen ongelman kanssa ja ala siinä sitten selittämään puhelimitse miksei netti toimi. Ellen itse olisi alkanut etsimään apua, olisin saanut todellakin odotella jouluun saakka soittoa Soneralta luultavasti.
Kyllä nyt tavara liikkuu 24 - 100megaa sekunnissa,VIIIIUUUUHHH
Päivällä sattui vielä paha moka epähuomiossa. Olin aina maksanut netissä laskuni, johon kirjoitetaan summa. Aamulla piti mennä kaupunkiin hoitamaan laskut maksupäätteeltä. Vuokranantajamme ei ole enää kirjoittanut oikeaa summaa vuokrakuitteihin (asumistukea ei näy summassa) joten se piti aina laskea itse. No, minä ehdin juuri painaa ok nappulaa ennen tajusin että vuokransummalla tyhjeni tili nollille. Ei auttanut kuin etsiä vuokranantajan toimisto ja siinäkin menin siihen väärään ensin, oikean toimiston ollessa tietenkin toisella puolella kaupunkia. Onneksi virhe selvisi ja osa rahoista palautui kiltisti tilille.
Valokuvatorstai - Tulevaisuus
4 lokakuu / torstai

Lähitulevaisuudessa, illat pimenevät, saa hienoja yökuvia:)
Edit Netti ollut koko päivän poissa käytöstä muutostöiden vuoksi, laajakaistan siirrosta optiseen kuituun, joka tehdään ohjelmallisesti Yhteysnopeudet ovat sen jälkeen 24megaa - 100megaa. Joka tarkoittaa, että suurimmalla nopeudella dvd elokuva tulisi alle minuutissa koneelle. Ja kk maksukin pieneni 29.00e kuussa (ennen 39.00e) Aika hulppeaa!
Soneran muutosliittymän tilauksenkäsittelysivusto aiheuttaa varmasti hämminkiä monella käyttäjällä. Asiat on kerrottu niin teknisesti, sekä niin sekavasti, ettei tavallinen kuluttaja ymmärrä tekstistä mitään. Muutossivustolla kerrottiin muutokseen menevän noin tunti. Minulla tässä on mennyt jo kokopäivä. Sonera olisi kyllä voinut ilmoittaa asiasta etukäteen. Moni tulee varmasti ihmettelemään onko vika omasssa koneessa vai laajakaistayhteydessä.
Edit2 Sattumalta Soneran tietoliikenneverkossa olikin sattumalta ilmennyt vika joka estää tietyt laajakaistayhteydet toistaiseksi.

Aamulla olikin yllätyksekseni ilmestynyt rahaa tilille. Siispä bussilla aamulla kaupungille työkkäriin, kysymään niistä rakennuspäivistä. Virkailija katsoi päätteeltään ja ihmetteli kovasti miksi minut oli laitettu sellaiselle listalle joka oli mahdollisimman kaukana omasta ammattiosaamisestani. Rakennuspäivät oli tarkoitettu alan ihmisille jotka eivät olleet työllistyneet kahden viimeisen vuoden aikana sekä työnhausta piittaattomille, eli kortistojen siivoamista. Joten virkailija otti nimeni pois listoilta. Hyvä!
Siitä hyvällämielin bussilla Ruissaloon. Saaronniemessä ei ollut oikeastaan ketään, muutamaa kävelijää ja koiranulkoiluttajaa lukuunottamatta.,Sai kuvata ihan omassa rauhassa. Aika harmaa, sateisen tihkuinen päivä. Ei oikein saanut mitään ihmeempiä kuvia.
Keskellä viikkoa
3 lokakuu / keskiviikko
Ylihuomenna perjantaina helpottaa jälleen kelakorvauksen muodossa. Pääsee kuvailemaan taas syksyisiä maisemia. Tuntuu kuin elämä olisi vain yhtä odottamista korvauksista toiseen. Plääh :(
Lokakuun uskomuksia
2 lokakuu / tiistai
Lokakuu sisältää paljon vanhan kansan uskomuksia säistä, kylvöistä sekä tulevista asioista.
Raja- ja Vienan Karjalassa 1.10. vietettiin Pokrovaa. Silloin päättyi satokausi ja alkoi metsästyskausi: ”Linnut parveen, miehet metsään”. Vanhukset jäivät kiukaalle ja naiset nostivat pärepihdin kesäkorjuusta uuninpatsaalle. Pirtti pysyi lämpimänä, kun yöllä pokrovaa vasten oli tilkitsevinään seiniä (Pistojärvi). Hevonen sai loimen yöksi, ettei olisi talvella viluinen (Pistojärvi). Pellavaloukun selkään pantiin loimi.
Lokakuun seitsemäntenä vietettävä Pyhän Birgitan päivä. Nykykalenterissa on tuolloin Pirjon ja Pirkon päivä, jos vesisade osuu tuohon päivään, se kestää viikon siitä eteenpäin. Pirjo-parkaa onkin kutsuttu yleisesti vesiperäksi.
28. lokakuuta on Simon päivä. Simo siltoja tekevi, eli lätäköt alkavat jäätyä ja talvi tehdä tuloaan. Simon tietämissä alkaa myös kiehtova jakoajaksi kutsuttu ajanjakso. Se on säädetty tasaamaan kalenterivuoden ja todellisen kuunkierron väliin jäävää aukkoa.
Kuun vaihteeseen liittyvät myös vanha suomalainen kekri-juhla ja maailmantulisina saatu halloween. Kekrin aattona, 29. lokakuuta, vietetään Anastasian päivää. Naiset saavat ottaa silloin varaslähdön kekrin juhlintaan.
Lokakuun lopun ja marraskuun alun välinen aika on aina ollut juhla-aika niin kirkollisessa kuin maallisessakin mielessä.
Lokakuuta
1 lokakuu / Maanantai
Lokakuun kunniaksi hieman syksyisempi leiska.
Laajakaistan nopeus vaihtuu tänään 8 megasta 24 megaan ilman tilausta. Nyt ollaan jo mukavilla nopeuksilla.