T Y P O - B L O G

Nälkä tulee viikonlopulla

30 marraskuu / perjantai

Kiva, kiva työkkärikorvaukset eivät tulleetkaan tänään, vaan vasta maanantaina. Korvauslappu palautettu MAANANTAINA kelaan, mutta sekään ei näköjään riittänyt tuomaan korvauksia samalle viikolle. Jääkaappi tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisenä ja Matti kukkarossa. Kiva, kiva, haluaisko joku vaihtaa paikkaa kanssani?

Jääkaapissa näkyy olevan kaksi perunaa Mhm, jos halkaisisi toisen ja keittäisi tänään puoliperunaa, ja huomenna sen toisen puolen niin sunnuntaiksi jäisi ihan kokonainen peruna Vaude! Kyllä elämä ihanaa!!!!!!

Olenkin ollut aina sitä mieltä että ihmiset syövät aivan liian paljon.

Mitä mieltä te olette? Syönkö sen kokonaisen perunan tänään vai sunnuntaina?
(Ooops, tuli sitten iltapäivällä heikkona hetkenä syötyä jo tänään se kokonainen peruna).

Valokuvatorstai - Tenkkapoo

29 marraskuu / torstai

orava "Tulipa tenkka-tenkka-poo/ mutt' annas olla/ kun hetki funtsitaan.

Kortti

28 marraskuu / keskiviikko

kortti

Eilen illalla tipahti luukusta yllätyksellisesti ensimmäinen joulukortti yläkerran naapurilta. Oliskohan kuukauden hieman liian aikaisessa? Mukavaa kuitenkin että joku muistaa:)

Kyllä on tuntunut pitkältä nämä pari viimeistä viikkoa, onneksi ylihuomenna helpottaa jälleen, muutamaksi päiväksi.

Tiistaita

27 marraskuu / tiistai

kukka

Arkistojen kätköistä löysin viimekesäisen kuvan Ruissalosta.

Aamulla oli polut ja tiet ohuen lumikerroksen peitossa. Marraskuun viimeistä viikkoa, lauantaina ollaan jo joulukuussa.

Moody monday - Unnatural

26 marraskuu / maanantai

unnatural Unnatural natural

Tämä ei ole satua vaikka näyttää sellaiselta. Vaikka kuorma-auton jäähdytin yrittääkin estää ilmastonlämpenemistä, on luonnotonta jättää sellainen metsään:)

Hiljaiseloa part II

25 marraskuu / sunnuntai

Aiemmin viikolla olleeseen 10 tunnin sähkökatkokseenkin on löytynyt syy. Aiemmin päivällä talossamme oli jotain sähkötyö hommia jotka tekivät ulkopuolinen yhtiö joilla oli pääsy alakäytävällä olevaan sähkökeskukseen. Yritys oli sitten lähtiessään painanut oven kiinni, mutta se oli kuitenkin jäänyt lukitsemattomaksi, eli hieman raolleen. Joku oli huomannut sen ja kääntänyt kaikki sulakkeet kahteen kerrokseen sekä hajanaisesti muita auki. Yhteensä 14 huoneistoa oli jäänyt vailla virtaskaa illan, yön sekä osittain aamun ajaksi. Talossamme ei asu sellaisia ihmisiä jotka tekisivät tuollaista kiusakseen, joten sen on oltava joku vieras. Ovet ovat lukittuina ilta kuudesta lähtien, joten kuka tahansa ei voi tulla taloomme. En ymmärrä mitä iloa jollekkin voi olla katkaista samassa talossa asuvien sähköt?

Hiljaiseloa

24 marraskuu / lauantai

Turussa kuulas, kirkas, pakkasaamu lämpötila -5.1. Maanpinta näyttää olevan hieman kuurassa.

Perjantaina kelapäivä, joten odotellaan, odotellaan

Valokuvatorstai - Tarina ajasta

22 marraskuu / torstai

kuu Kuu, tuo ajan kummajainen

Kuu esiintyy aina 19 vuoden jaksoissa samassa vaiheessa ja samassa kohtaa taivaalla. Vielä 1800-luvulla kansanalmanakassa annettiin vuoden jokaiselle päivälle etukäteen sääennustus, joka perustui tähän Kuun vaiheiden 19-vuotiseen jaksoon. Vertaamalla vanhoja säätilastoja voitiin kullekin päivälle ennustaa sama säätilanne kuin 19 vuotta aikaisemmin, näin uskottiin.

(Vintti) pimeänä...

21 marraskuu / keskiviikko

Sähköt katkesivat äkillisesti eilen illalla 22:00 ja olivat koko yön pois. Aamulla kun olin juuri lähtemäisilläni etsimään huoltomiestä, sähköt palasivat. Naapuritaloissa, pihalla ja rappukäytävässä valot paloivat, joten vika oli luultavasti talomme sähkökeskuksessa, varmaan joku rele mennyt pois päältä? varmaan joku muukin asunto ollut vailla virtaskaa. Ei saanut oikein edes nukutuksi kun mikään ei hurissut. Oli liian hiljaista. Hyvä että sai keitettyä aamukahvit:)

Sopimuksia

20 marraskuu / tiistai

Tehyläiset pääsivät sittenkin viime hetkillä ennätykselliseen sopimukseen. Sairaanhoitajien työ on raskasta ja tärkeää. Suon kyllä heille 22-28% palkankorotukset. Toivottavasti tästä ei tule tapa muille järjestöille, sillä se romahduttaa tämän hyvinvointivaltion viimeisetkin rippeet.

Onhan se oikeuttettua että Tehyläiset saivat tuntuvan palkankorotuksen mutta kyllä se tehyläisten "joulurahalahja" 260 euroa uuden korotetun palkan päälle risoo kun itsellä ei ole varaa edes maksalaatikkoon jouluna:(

Kumman kaa

19 marraskuu / maanantai

Angie houkutteli meemeilemään kumman kaa olisin. Kas tässä:

{x} Sigourney Weaver
{ } Isabella Rossellini
Sigourney on kova mimmi

{ } Kata Kärkkäinen
{x} Laura Malmivaara
Tullut katsottua kotokatua ahkerasti..

{ } Eva Longoria
{x} Angelina Jolie
Pusuhuuli Angie...:)

{ } Anneli Saaristo
{x} Ulla Tapaninen
Aika paha, Ulla on hervoton mimmi, siinä voisi kuolla nauruun..:)

{x} Uma Thurman
{ } Nicole Kidman
Ehdottomasti Uma, ilman sapeleita tai miekkoja..:)

{ } Leena Harkimo
{x} Kirsi Piha
Kirsi on söpööö

{ } Jessica Simpson
{x} Christina Aquilera
Inhoan tyhmiä naisia

{ } Maria Guzenina
{x} Tanja Saarela
Kyllähän sitä kerran elämässään (ex)ministerin kanssa

{x} Victoria Beckham
{ } Niina Herala
Mikäs sen lempinimi olikaan spoceee

{ } Pirre (Eija Vilpas)
{x} Hansu (Riitta Havukainen)
Ku Hansulla on ne puskurit..:)

{ } Lena Olin
{x} Gina Davis
Gina on kiwan kova

{x} Erja Häkkinen
{ } Outi Mäenpää
Erjahan on (vielä) siistinnäköinen mimmi

{x} Irina Björklund
{ } Miia Nuutila
Irina on notkea, kuka on Miia Knuutila...

{x} Julia Roberts
{ } Sarah Jessica Parker
Juliaaa

{x} Kiira Korpi
{ } Eva Wahlström
Kiira on todella kaunis, herkkä..voisimme pyöräyttää parit piruetit..:) tai jopa shcalkovit..oohhh:)

{x} Hillary Clinton
{ } Päivi Lipponen
Aikuinen nainen...

{x} Susanna Sievinen
{ } Susanna Kuronen
Kun Susannalla on ne "laajennuksekkii":) Kuronen tekisi uuden kirjan..

{ } Lisa Marie Presley
{x} Célin Dion
Celin voisi kiekaista muutaman laulun samassa, nenän voisi peittää pussilla..:)

{ } Kaija Koo
{x} Anna Hanski
Anna taisi olla näitä Turkkulaissii

{x} Arja Alho
{ } Angela Merkel
Arjakin on ihan ..öhh ok

{x} Aira Samulin
{} Tarja Halonen
Kieltäydyn vastaamasta ehdottomasti, aarrggg missä minun colttini on..:)

{ } Demi Moore
{x} Jennifer Aniston
Ou jee Jennifeeeer

{x} Kristiina Halkola
{ } Katri-Helena
En osaaa kuvitella mitenkään puhelinlangoilla:) Kristiina - käpy selän alla - Halkola..:)

{ } Naomi Cambell
{x} Claudia Schiffer
Kai tuo Claudiakin menisi..

{x} Sofi Oksanen
{ } Leena Lehtolainen
Nää kirjallisuuden henkilöt ovat vähän tuntemattomampia. Olispa ollut Heli Laaksonen, pus;)

{ } Salma Hayek
{x} Pamela Anderson
Eilen tuli juuri dokkari Pamelasta ja "niistä.."jotka jäivät varmaan mieleen..:)

{ } Madonna
{x} Melanie Griffith
En ole madonna fani

{ } Sandra Bullock
{x} Gwyneth Palthtow
Gynettiiii

{x} Agnetha Fältskog
{ } Anni-Frid "Frida" Lyngstad
Ehdottomasti blondi Agnetha, suosikki abbani sillin kanssa.

{ } Halle Berry
{x} Penélope Cruz
Penelopoa...

Tästä puuttui suosikkini, maikkarin uutistypy Heidi Suomi, aaahhhh, sydämenkuvia:)

Sumuista

18 marraskuu / sunnuntai

sumu Aamulla oli varsinainen hernerokkasumu.

Pikkupakkasta

17 marraskuu / lauantai

Meillä Turussa pikkupakkasta lauantaiaamulla -3.2 °C. Aurinko nousee 8:37 ja laskee 15:55. Päivän pituus on 7 h 18 min. Neljän aikaan iltapäivällä alkaa jo hämärtymään.

Perjantaita

16 marraskuu / perjantai

Eilen tuli ilmoitus kelalta, kelakorvauslapun saa tuoda jo perjantaina 21 päivä joulukuuta eli juuri ennen joulua, niin korvausrahat ovat tilillä jo (vasta??) seuraavan viikon perjantaina 28 päivä. Eli jouluksi ei tule rahaa, joka merkitsee ettei syödä kinkkua, ei liikuta missään.

Valokuvatorstai - Keskeneräinen

15 marraskuu / torstai

oljytorni Telakalla valmisteilla oleva öljynporauslautta, konreettisesti keskeneräinen. Otettu 300mm telellä. Kohde noin kilometrin etäisyydellä.

Talven tuntua Tukholmassa

14 marraskuu / keskiviikko

Ruotsissa liikenne on jumiutunut pahasti Tukholman eteläpuolella lumisessa säässä. Tuhansia autoja on seissyt jonossa valtatie 73:lla Tukholman ja Nynäshamnin välillä. Tukholman eteläpuolella satoi päivän aikana jopa 40 senttimetriä lunta. Illalla tiet jäätyivät.

vihreytta Vihreyttä jään keskellä

jaa2 Jää taiteilijan töitä.

frozen Pakastelehti

Talven tuntua

13 marraskuu / tiistai

ruohoalunta Talven tuntua.

jaa Luonnon taidetta. suurempana

Pitäisi olla kuin karhu ja kömpiä talviunille ja heräillä joskus keväällä.

Myrskyisää mustallamerellä

11 marraskuu / sunnuntai

Mustallamerellä uponnut kymmenen alusta rajussa myrskyssä jossa tuulet raivosivat 35m/s nopeudella, nostattaen yli kuusimetrisiä aaltoja. Pahinta tuhoa luonnolle on aihettanut öljytankkerin katkeaminen kahtia. Mustallamerellä tänään sattuneiden tankkeriturmien ympäristötuhot merkitsevät "ekologista katastrofia", sanovat venäläiset ympäristöjärjestöt tuoreeltaan. Polttoöljyä kuljettanut säiliölaiva katkesi kahtia ja kolme rikkipitoista kemikaalia kuljettanutta alusta upposivat

Lauantaita

10 marraskuu / lauantai

Ja taas sataa vettä, taivanrannassa näkyy sentään jo hieman seesteismpää. Onneksi ilmaisia maksullisia kanavia näkyy tällä hetkellä ihan riittämiin, menee se aika niinkin:)

Minulle on jäänyt eräs mukava piirre, minulla ei ole koskaan tiskejä. Harvinaista poikamiehelle. Olen oppinut pienestä pitäen sellaisen tavan että pesen kaikki käyttämäni astiat heti, pannut, kattilat jo ennen kuin syön. Tiedän kuinka helposti sellainen astiavuori alkaa kasvamaan, joten olen ainakin säästynyt siltä. Keittiökin pysyy aika siistinä samalla.

Tapahtumien jälkeen

9 marraskuu / perjantai

pisarat Koko aamun satanut vettä, huomiseksi luvattiin samanlaista.

Surulliset tapahtumat ovat kirvoittaneet kaikki keskustelukavanat, palstat, forumit, chatit täyteen mielipiteitä. Kuitenkin jossain kouluissa oppilaat eivät ole niin paljon puhuneet tapahtuneesta keskenään. Opettajat ovat olleet selvästi enemmänkin järkyttyneitä: Osa Turun koulujen opettajista ei järkytykseltään pystynyt viemään kriisikeskusteluja läpi oppilaiden kanssa. Kuraattorit ja psykologit menivät tueksi tai hoitivat koko keskustelun. Vaikeita asioita ymmärtää, liian lähellä, selvittää edes itselleen. En tiedä olisinko edes itsekään pystynyt puhumaan näistä.

Hyvin huolestuttuva piirre ovat uudet uhkaukset joita on iikkunut netissä.

Valokuvatorstai - analysoi kuvaa

8 marraskuu / torstai

sign2

Pimeän polun jälkeen voi löytää itsensä mistä tahansa...

Järkyttävä ampumavälikohtaus

7 marraskuu / keskiviikko

kynttila

Järkytttävä, hurja tilanne puoleltapäivin Tuusulassa Jokelan koulussa. Kaksi oppilasta ja rehtori nähtävästi kuollut, neljä loukkaantunut ampumavälikohtauksessa. 18v lukiolainen otti aseen esille kesken oppitunnin. Myös poliiseja kohti on ammuttu. YouTube-nettisivustolle on postitettu kaksi viikkoa nimimerkillä Sturmgeist89 sitten video, jonka otsikko "Jokela High School Massacre" viittaa Jokelan kouluun ja verilöylyyn. Itse video täällä nimimerkillä löytyy hurjaa tavaraa. Ampujan kotisivuilla selvä suunnitelma verilöylystä täällä Hy”kk„yksen Tiedot.doc eivät ole enää nähtävillä.

Edit: Tuusulassa Jokelan koulussa tapahtuneessa ammuskelussa on kuollut ainakin opettaja ja kuusi oppilasta.

Syvä osanottoni uhrien omaisille!

Moody monday - Humorous

6 marraskuu / tiistai

box Box´s are waiting for passage... laatikot odottavat tien ylitystä

Sade vain ropisee ikkunaan, harmaata, tuulista, näyttää aika kurjalta ilmalta. Kylläpäs nukutti viimeyönä, kävin nukkumaan jo noin yhdeksän tienoilla illalla ja heräilin vasta 10:00 aamulla, ja vielä väsytti, Käääk. En ole käyttänyt kymmenin vuosiin mitään lääkkeitä, joten maha ei oikein tykkää vahvoista penisiliineistä.

Facebookista tuli ilmoitus että tutkivat tunnukseni väärinkäyttöä, tiedustelivat olenko käyttänyt aina samaa konetta kirjautumisen yhteydessä, joka merkitsee, että sieltä on löytynyt erilaisia ip tunnuksia kirjautumisen yhteydessä. Joku on siis todellakin kirjautunut tunnuksellani sisälle ja tehnyt siellä pahojaan.

What!!!!

5 marraskuu / maanantai

arigold

Eilen huomasin että ylläpito oli heittänyt minut ulos Facebookista, tutkien käyttäytymistäni.. siis what, haloooo! mitä ihmeen käyttäytymistä???? Your account has been disabled by an administrator.

Mene amazonin kirjaosastolle. Kirjoita etunimesi kirjahakuun ja valitse näin ilmestyvistä kirjoista mielestäsi kiinnostavin/hauskin kirjankansi.

Juuri kun pääsin kertomaan Iinekselle etten minä sairasta koskaan, niin eikös nyt joku tulehduspöpö iski viikonlopulla päälle ja piti oikein käydä lääkärissä. En edes muista milloin viimeksi olisin joutunut turvautunut lääkärin apuun. Yleensä koitan välttää lääkkeitä mutta nyt oli pakko turvautua lääketieteen apuun ja 30 tabletin penisilliini kuuriin. Oli muuten aika edullista, ensiapupoliklinikkakäynti 7e, penisiliini 4.50e.

Sunnuntaita

4 marraskuu / sunnuntai

lokki Perjantaina jäin oikein katsomaan erästä suurta lintua torilla. Väittivät että kyllä se harmaalokki oli, mutta minkäkokoinen! Painoa tipulla oli varmasti jo lähemmäs 10 kiloa ja siipien väli lähes puolimetriä.. Ainakin tuo yksilö oli syönyt hyvin.

Lumetkin katosivat viimeyön vesisateeseen. Taas on harmaata ja märkää.

Ensilumi

3 marraskuu / lauantai

lumi Ensilumi

Aamulla ikkunasta katsoessani näytti tälläisestä. Muksut tekivät jo pihalla lumiukkoja:)

lumipolku Aamulenkillä näytti jo varsin talviselta.

Marraskuun alkua

2 marraskuu / perjantai

Kelapäivä ja monenmoista asiaa hoidettavana. Heti aamuvarhaisella kioskille kahville ja syömään ISO kinkkujuustosämpylä. Saatampa jossain välissä näppäillä muutaman kuvankin.

Horoskooppeja

Alla on juttu horoskoopeista, joo, pitänee myöntää että aika paljon osui oikein, ja kuin pisteeksi i:n päälle sain myöhään eilen illalla aivan uskomattoman sähköpostin

En tiedä miten tuonne horoskoppi sivuille oikein eksyinkään yömyöhään, minähän en usko sellaisiin lainkaan...mutta, mutta, kuinkas ollakkaan kun erehdyin lukemaan muutaman rivin marraskuun horoskoopistani:

Marraskuu Kuun alkupuolella vaikuttaa lisäksi erittäin suotuisa kultainen kolmio Marsin, Auringon ja Uranuksen välillä vesimerkeissä. Luultavasti Ravut, Skorpionit ja Kalat ovat täynnä energiaa ja tekemisen intoa marraskuun ensimmäisellä viikolla. Hyvä olisikin viedä kaikki asiat niin pitkälle kuin mahdollista hyvän sään aikana.

Kokonaan uusia aluevaltauksia on syytä harkita sellaisessa tilanteessa, jossa et nyt tunne minkäänlaista jatkamisen ideaa. Marsin perääntyessä on oikein hyvä myös sanautua kokonaan irti omaa luovuutta rajoittavista tehtävistä ja velvoitteista. Muista kuitenkin, että perääntyvälle vaiheelle on tyypillistä, ettei uusi vaihtoehto näyttäydy ennen kuin olet päästänyt vanhasta irti. Tässäpä sitä sitten onkin sopivasti haastetta yhdelle kuukaudelle.

Rapu Olet nyt saanut nauttia kuukauden päivät Marsin antamasta energiasta ja veikkaan, että kiirettä on pitänyt kiitettävissä määrin. Marraskuu on ehdottomasti tiukan jarrutuksen paikka viimeistään kuun puolivälistä eteenpäin. Sinulle täytyy jäädä aikaa aloittamiesi uusien projektien tarkentamiseen ja uudelleen järjestelyyn, jotta saat niistä rakentumaan suunnitelmiesi mukaisen menestystarinan.

Jätä itsellesi riittävästi aikaa palautumiseen ja lepoon, vaikka aivan varmasti tulet olemaan edelleen kiireinen. Tekeminen ei ole pahasta, mutta nyt sen tulee olla rapumaisen lämmintä ja harmoonista. Koeta löytää rauha kiireesi keskeltä.

tanssikuva2008logo Tanssitaiteen ystäville (Angie!!) valokuvauskilpailu. Täältä tietoa kilpailusta. Töiden viimeinen toimituspäivä on 31.1.2008.

Valokuvatorstai - kuva, jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä.

1 marraskuu / torstai

rannalla Kuva kertokoon kaiken, Tipunen jahtaa tipuja:) Toivottavasti ei ole ketään Turkulaisista Blogi ystävistäni..:)

Globaalisuus iski...eilen sain ilmaiset kalsarit Sveitsistä (kyllä luit aivan oikein!!) ja (ehkä?) pari työkeikkaa rapakon takaa. Katsotaan ja toivotaan parasta:)

Links